Tämä käyttäjä ei ole jakanut elämänkerrallisia tietoja.
Totti, Hugo ja Diesel
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu toukokuu 21, 2012
Ihan kylmiä väreitä vilisee selkäpiissä, kun seuraa tuota S-Typen ‘Totin’ tuloskimaraa. Viikko sitten paras AVO-luokan koirakko Parsoneiden MEJÄ-mestaruuskisoissa ja eilen ekassa VOI-luokan kokeessa YKKÖStulos! Uskottekos? Herran 4. MEJÄ-koe ever ja painelee jo tuolla voittajaluokassa tuota mallia:) Katja on taas kirjoittanut hienon jutun kokeesta Totin omaan blogiin. Onnea Katjalle ja suurkiitos siitä, että haastat Totin älynystyröitä mitä ilmeisimmin sille hyvinkin sopivalla tavalla! MEJÄhän on lajina sangen rauhoittava ja hyvää vastapainoa hektiselle arjelle – ja hienointa olisi joskus päästä ihan ihkaoikeaa haavakkoa koirien kanssa ajamaan.
Totin ja Sylvin treffitkin näyttävät ‘kantavan hedelmää’ – Sylvin mahakuvasta päätellen. Jos siis kaipaatte hyvää ja monipuolista harrastuskaveria itsellenne, kannattaa soitella Mielosen Annelle.
Lauantaina meillä kävi hurmaava herrasvieras – Hugo mammansa Jaanan kanssa. Kovin oli kolmessa viikossa poika aikuistunut, eikä paljoa uskaltanut meidän tädeille ryttyillä. Juoksi ulkona silmitöntä vauhtia, leikki leluilla – ja kun me tulimme sisälle kahville, hiipi herra keittiön pedille unten maille. Upeat kulmaukset kaverilla on, samoin pää on aika jumalainen. Karva on vielä aika penturough, mutta eiköhän siitä kuoriudu ihan tyylikäs kokonaisuus.
Diesel-herra täytti eilen sunnuntaina vuoden – ja synttäripäivän kunniaksi tutkitaan tänään Turussa silmät ja polvet – ja päivitetään rokotukset. Ensi perjantaina suunnataan kohti Joensuuta, jossa se toivottavasti pääsee vihdoin viimein kehään harjoittelemaan:) Kovin on herra hirvenvasan oloinen pitkine jalkoineen, mutta erinomaista treeniä tuo kaksipäiväinen näyttelyturnee sille on.
Lapset maailmalla
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu toukokuu 15, 2012
Olipas tulosrikas viikonloppu SC-lapsilla! Oli agilityä, mejää ja näyttelyitä – ja kerrassaa upeasti taas SC-lapset niissä esillä.
Parsoneiden Mejämestaruuskokeeseen Pyhtäällä AVO-luokkaan osallistui Totti, jolla treenitkin olivat menneet hienosti. Yhtä hienosti meni itse koekin, ja tuloksena AVO1 43pistettä. Tämä oli Totille jo toinen ykköstulos AVO-luokasta, joten seuraava kisa vedetäänkin sitten voittajaluokan jälkeä! Awesome! Totin omasta blogista kannattaa käydä lukemassa hieno koeselostus. Tuolla tuloksella oltiin myös kokeen paras AVO-koirakko. Aivan mahtavaa – onnea Katja!
Lupe puolestaan matkaili Keski-Suomessa ja kisasi agilityssä. Ja kuinkas muuten – tuloksena toinen nollarata ja luokan voitto! Yhtä voittonollaa vaille kolmosluokkalainen – Lupe, joka juuri hetki sitten aloitti ykkösluokassa:) Huh huh. Onnea Lupe ja Mikael!
Tampereella KV-näytelmissä piipahtivat sitten Topi, Leo ja Väinö – kaikki kolme veljestä siis avoimessa luokassa. Leo kiilasi veljeskaartin kärkeen ollen AVK2 ja sai myös SAn. Topi oli Erinomainen ja Väinö Erittäin Hyvä. On siinä meillä hienot veljekset! Onnea kaikille kehäketuille!
Itse olimme perjantaina katsomassa Happya. Se oli hienosti kotiutunut Merimaskuun – seuraavaksi lupaamme ottaa mukaan myös Nikonin. Aika hauskan rytmiryhmän se näytti jo muodostaneen isosisko-Ainon kanssa. Eloisa ja rohkea pentu, joka ei epäröinyt käyttää suutaan:)
Meillä on tytöt käyneet nyt useamman kerran hierojalla ja vesialtaassa juoksemassa. Hyvää on tehnyt – ja tuloksetkin jo näkyy. Legon mammatissit ovat lähestulkoon kadonneet ja kaikenlaiset pikkujumit selätetty. Solo on niin eloisa koira, että sille tuo paikallaan makaaminen 45 min ajan tuotti uudessa ympäristössä tuskaa, mutta kolmannella kerralla se oli hoidossa jo kuin kotonaan. Siitä kiitokseksi päästiin sitten altaaseen jahtaamaan pinkkiä haikalaa:) Tällä viikolla päästäänkin hippusen isompaan altaaseen ja saa nähdä, mikä siellä ui vastaan.
Tässä kuvia Taikametsästä:
Kinoa ei ole näillä reissuilla hetkeen näkynyt. Se pakkasi reppunsa ja muutti (?) Kaarinaan Miran luo. Käy toki aina silloin tällöin näyttäytymässä ja hakemassa lisää ruokaa:)
Trinsessa
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu toukokuu 5, 2012
Eilen suuntasimme Batmobilen nokan kohti Mäntsälää ja Sannan pentuaitauksia. Oli Happyn hakureissu edessä. Happy, Tairngire Red Osier, tuo ‘tunteita nostattava’ neitokainen on emänsä puolelta meille hyvinkin sopivia linjoja ja siksi Lotan ja Sarin kanssa yhdessä tähän päätimmekin ryhtyä. Ja kyllä sai tuokin neiti ensiluokkaisen kodin – ja haltijan, joka on kiinnostunut niin näyttelyistä kuin muustakin harrastamisesta parsonin kanssa. Aika näyttää, mitä tästä tytöstä tulee – ulkoisesti on ainakin tässä vaiheessa hyvinkin pätevä. Uudessa kodissa se lähti ihailtavan rohkeasti tutkimaan ’tiluksiaan’.
Hugo lähti maailmalle
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 28, 2012
Pitkään pelätty päivä koitti tänään – ja suruhan sitä oli puserossa jo aamusta alkaen. Hiljalleen pakkailtiin Hugon tavaroita sen nukkuessa tietämättömän onnellisena mamman viekussa. Kymmeneltä aamulla tuli sitten Jaana ja vei hetken päästä pojan mennessään. Tässä perjantai-illan kuvia Dreamweaveristä – ihan vaan ikään kuin suolana omiin haavoihin…
Heippa vaan kaikille, sanoo Hugo!
Eiku ihan oikeesti heippa, katsokaas vaikka!
Hugo on meille erityisen rakas tietysti senkin takia, että se on se ainokainen. Siihen kiintyi valtavasti ja se oli aina läsnä. Hugo on hyvin älykäs pentu, jolla on voimakas taistelutahto ja luja itseluottamus. Se ei pienestä hötkyile eikä piipitä. Toivomme, että yhteiselo Jaanan kanssa Lappeenrannassa alkaa hyvin ja Hugo saa Ministä itselleen kivan ja turvallisen isosiskon. Hugosta on varmasti hyväksi harrastuskoiraksi menoon kuin menoon!
Hugon edesottamuksia voi seurata tästä päivästä eteenpäin myös täällä, olettaen, että se saa Miniltä hieman palstatilaa.
Mach’s gut, unser Herzilein!
Totti, Hugo ja suunnitelmia
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 23, 2012
Totti oli elämänsä ensimmäisissä luolakokeissa Ikaalisissa lauantaina. Tulos oli hieno C35! Onnea Katja ja Totti!
Katja on itse kirjoittanut tänne hyvän kuvauksen päivän tunnelmista, joten kannattaa käydä lukemassa.
Hugo täyttää tänään 7 viikkoa ja sen ‘kunniaksi’ eilen hieman treenasimme tönöttämistä. Tässä Hugo tönöttää:

Nutri-plus-geelillä saa ihmeitä aikaan:)
Näyttelykausi polkaistaan käyntiin ensi viikonloppuna, jolloin Diesel ja varmasti jokunen Legon lapsistakin suuntaa kohti Lahtea. Sitten onkin vuorossa Rauma, Tampere, Joensuu… Nämä ja muutamat mejä-kokeet pitävät mielen virkeinä – vielä kun ehtisi ajamaan edes yhden voi-luokan jäljen ennen ekaa koetta:) No, tuonne parsoneiden mestaruuskokeeseen lähdetään kyllä lähinnä kannatusmielessä ja tuttuja tapaamaan – ilman minkäänlaisia tulostavoitteita.
Vapun jälkeen myös SC-lauma kasvaa – ihanainen tyttöparson muuttaa sijoituskotiin lähellemme ja tulee yhteisomistukseen Lotan (kennel Birdhill) kanssa.
Hugon kanssa on vielä viikko laatuaikaa jäljellä. Ensi lauantainahan se pakkaa laukkunsa ja suuntaa Lappeenrantaan Jaanan, Marcon ja Minin kaveriksi. Snif. Ikävä tulee, sillä se on aika hauska kaveri. Ei ole millään lailla herkkä äänille ja menee äijäparsonmaisesti ‘kahva edellä’ tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nähtäväksi jää, miten tänään eläinlääkärillä suu pannaan.
Ihana Väinö
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 21, 2012
Väinöltä saimme ihania kuvaterveisiä – herra oli ollut nauttimassa aurinkoisesta päivästä maastossa. Katsokaas:
On se vaan komia:) Väinö oli myös korkannut epävirallisen agilityuransa isäntänsä kanssa viime viikolla:)
Kiitos kuvista Taina ja Maza!
Onnea lapsille
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 17, 2012
Uskomatonta – Legon muksut täyttävät tänään kaksi vuotta! Aika lentää! Aivan mahtavat onnentoivotukset koko jengille kotiväkineen – teidän edesottamuksianne on ollut ihana seurata.
Aivan kuin täysi-ikäisyyden merkiksi ja synttärilahjaksi itselleen, kävi Totti-poika treffeillä viehättävän Sylvin kanssa. Sylvi, oikealta nimeltään Bordetella’s Zsa Zsa on kaunis ja miellyttävä parsonneiti Kajaanista. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä näiden kahden nuoren lemmenlomasta seuraa. Mitä todennäköisimmin useampi aktiivinen ja kaunis parson kaveriksi moneen harrastukseen ja menoon! Anne Mielonen Bordetella’s-kennelistä antaa mielellään lisätietoja Sylvistä ja tästä yhdistelmästä:) Tällainen on nuoren parin sukutaulu.
Ihan pihalla
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 10, 2012
Juu, ollaan me oltu siis jo ulkoilmaakin haistelemassa. Kovin vaan on tuuliset kelit, joten kertaan on tämä ihanuus toistaiseksi jäänyt. Tällaiset oli tunnelmat takapihalla:
Sisällä vauhti ja reviiri kasvaa – samoin kaverilauma. Solo on edelleen maailman paras leikkitäti, joka toisin kuin Lego-äiti, jaksaa vielä keskittyä pennun lelujen sijasta itse pentuun. Nyt kun Kinokin on kotiutunut parin viikon terapiakoirakäynniltään, on Hugo saanut taas yhden uuden ystävän. Nemo on toistaiseksi saanut hyvin hallitusti tavata pikkumiestä, kun sillä ei aina kaikki pysy lapasessa suunnitellulla tavalla:)
Hugon mielestä maito on edelleen POP, startteria, jauhelihaa, raejuustoa maistellaan, jos on ihan pakko. Vettä se lipittää jo kupista hienosti. Ja edelleen se on ihan julmetun pieni. Kasvaakohan se lainkaan?
Aika liitoa
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 9, 2012
Oltiinhan sitä aavisteltu, että tuo Lupen agilityavaus tulee olemaan aika näyttävä, mutta ei nyt sentään tällaista riemuvoittoa odotettu! Lupe tuli, näki ja voitti. Ekoissa virallisissa kisoissa Liedossa tänään siis kolme rataa, kolme nollavoittoa uskomattomin ajoin (lisää kannattaa lukea Lupen omasta blogista) - ja samalla siis jo siirtyminen kakkosluokkaan. Oli siinä taas kasvattajilla tihrustamista yleisössä. Tässä muutama kuva parivaljakon – Team Lupauksen – menosta:
Ja tässä Lupen mamman nappaama kuva voitokkaasta teamistä kaikkien hienojen pokaalien kera:

Ei tässä voi muuta kuin vielä kerran onnitella ja nöyränä kiittää Mikaelia ja Maria siitä, miten hienosti tuota Pikku Myytä treenaavat ja ohjaavat. Kiitos.
Easter it is
Kategoria(t): Living the life | Julkaistu huhtikuu 7, 2012
4,5-viikkoinen Hugo harjoitteli poseeraamista kermaviilin ja hiiren avulla. Pitkään ei pysynyt mielenkiinto yllä, mutta saatin nyt sentään muutama tönötyskuva Saksaan lähetettäväksi. Tämä oli ehkä rauhallisin otos niistä, vaikka tuo etujalka nyt onkin liian edessä ja eturinta jää piiloon.
Tässä tällainen kermaviili loppui jo-otos:)
Lopuksi Hugon ja meidän pääsiäistervehdys teille kaikille!





































